25/10/2018

FINGLISHIÄ JA SYKSYINEN HELSINKI

Muutaman viikon tän ajatuksen kanssa painimisen jälkeen totesin, että ehkä sittenkin tahdon kirjoittaa tätä blogia suomeksi. Oon ollut pitkään ihan kahden vaiheilla sen suhteen, nimittäin lähes koko mun elämä tällä hetkellä on englanniksi; koulu, kaverit, vapaa-aika, joskus jopa ajatuket, joten tuntuisi loogiselta myös kirjoittaa tätä blogia englanniksi. Toisaalta Suomi on mun äidinkieli, sillä mä ilmaisen itseäni kaikkein parhaiten ja se on kielistä mulle se kaikkein rakkain.


Nyt kun suuri osa mun arjesta on englanniksi, ajattelin että ehkä tän blogin avulla voisin pitää paremmin yhteyden mun äidinkieleen. Se nimittäin pääsee helposti unohtumaan, kun sitä käyttää ainoastaan lyhyissä Whatsapp-viesteissä ja niissäkin noin 50% sanoista on englanninkielisiä. Musta alkaakin tulla IB:n myötä aika sujuva Finglishin puhuja. Pystyykö kukaan muu samaistumaan? :D

Voisin tulevaisuudessa kirjoittaa kokonaisen postauksen tästä kielihommasta, siitä nimittäin sanottavaa riittää!

Suomesta puheenollen, vietin viimeviikkoisen syyslomani Suomessa. Nyt kaksi kuukautta Tanskassa asuttuani tuntui todella hämmentävältä, kun kaikki ympärillä puhuivat suomea. Tästä päästiin kuitenkin pikaisesti yli ja viikko Suomessa oli mukavaa vaihtelua arkeen. Vaikka nautin Tanskassa olosta täysin siemauksin, tajusin että Suomikin on pienissä erissä ihan kiva maa.

Ensimmäiset päivät vietin perheeni kanssa Helsingissä. Suunnitelmiimme kuului vierailu uudessa taidemuseo Amos Rexissä. Valitettavasti paikanpäällä jono oli reilusti yli satametrinen (ulkona siis!) eikä pienen serkkuni mukana ollessa haluttu jonottaa montaa tuntia sisäänpääsyä. Uusi yritys siis ennen joulua, kun seuraavan kerran pääsen Suomeen! Vaikka museoreissu päättyi ikävästi, pääsin ainakin ottamaan pari kuvaa museon ulkopuolella olevista, paremman nimen puutteessa, hökkeleistä.


 Helsingin reissu ei sentään pelkiksi pitkiksi jonoiksi jäänyt, sillä vierailimme satamassa sijaitsevassa Allas Sea Poolissa. Kyseessä on lämmitetty ulkouima-allas, joka on auki ympäri vuoden aivan Helsingin sataman kupeessa. Positiiviseksi yllätyksekseni altaalla ei ollut ruuhkaa juuri lainkaan ja uiminen lämpimässä altaassa keskellä viileää syksyä oli kumman rentouttavaa. Suosittelen ihmeessä kokemaan, mikäli Helsingissä vierailee! Uskon, että etenkin kylmällä talvisäällä Allas Sea Pool olisi mahtava kokemus, mutta paikka on vierailun arvoinen ympäri vuoden!


Loput lomasta vietinkin kotonani täydellä lukujärjestyksellä. Yllättävää, kuinka nopeasti viikko kuluu, kun yrittää nähdä jokaista kaveria erikseen! Kiireestä huolimatta loma tuli ehdottomasti tarpeeseen ja pienen irtioton jälkeen on helpompi jaksaa koulun Midterm examit, CAS reflectionit, esitelmät ja esseet ennen joululomaa. 

Mitä te teitte syyslomalla ja millaisilla fiiliksillä vedätte nämä kaksi (!!) kuukautta ennen joululomaa?










No comments:

Post a Comment