Showing posts with label tanska. Show all posts
Showing posts with label tanska. Show all posts

18/07/2020

Karanteenielämää sisäoppilaitoksessa

(kirjoitin tämän postauksen reilu kuukausi sitten, mutta unohdin julkaista sen heheh. oon nyt palannut Suomeen kesäloman viettoon mistä sitten lisää myöhemmin. Tässä kuitenkin mun fiiliksiä viimeisiltä kahdelta kuukaudelta mun sisäoppilaitoksessa!)

Huhtikuussa 2020

Korona, korona, korona: mistään muusta ei ole viimeviikkojen aikana kuullutkaan. Kuinka haluaisinkaan kirjoittaa jostain muusta, mutta munkin elämä tällä hetkellä kulkee paljolti tämän pandemian mukana. Pakko myöntää etten tämän vuoden kiireiden keskellä ole muistanut tätä blogia päivitellä, mutta viime päivinä arki on ottanut melkoisen käänteen ja nyt kyllä on aikaa tännekin postailla. Kolme viikkoa sitten Tanska sulki rajansa ja koulunsa, mikä mun tapauksessa tarkoitti etten pääsisi kotiin pääsiäislomaksi - kaikkien viimeisten vuoden oppilaiden piti pysyä Tanskan rajojen sisällä, jotta pääsisimme tekemään loppukokeemme. Mä olen siis nyt ollut karanteerissa meidän sisäoppilaitoksessa kolmatta viikkoa, eikä kukaan tiedä milloin koulut taas aukeavat. Viikko sitten saimme lisää yllätyksiä, nimittäin kaikki IB-lukioiden päättökokeet peruttiin keväältä 2020. Käytännössä mulla ei siis ole enää koulua lainkaan, mutta päätin silti jäädä Tanskaan ainakin muutamaksi kuukaudeksi, jos vaikka saisimmekin vielä valmistujaisjuhlan (joskin valmistuminen ilman päättökokeita tuntuu äärettömän omituiselta...).

Meidän koulu on ainoana sisäoppilaitoksena Tanskassa vieläkin auki ulkomaalaisille oppilaille ja normaalin lähes 200 oppilaan sijasta täällä asuu 70 oppilasta. Muutoksen kyllä huomaa, kun käytävät huokuvat tyhjyyttään, eikä ruokalassakaan saa turvallisuussyistä olla kuin 20 ihmistä kerrallaan. Täällä meidän koululla sääntöjä on kiristetty sen verran että entinen, normaali arki tuntuisi jo ihan luksukselta. Lähikauppaamme saamme mennä kahdesti viikossa suojahanskoin varustuneina, eikä koulualueelta saa poistua yhtään mihinkään. Me ollaan täällä hyvässä asemassa siinä mielessä, että meidän koululta löytyy isoja nurmialueita, joilla voi urheilla ja saada raikasta ilmaa. Kaikista ulkona liikkumisista kuitenkin pidetään kirjaa ja opettajille täytyy aina ilmoittautua ulos mennessä. 

20/06/2019

Eka vuosi pulkassa


Mun ensimmäinen vuosi Tanskassa on nyt pulkassa ja tätä postausta kirjoittaessani istun junassa matkalla lentokentälle. Pidetään peukkuja että mun laukku ei ylitä lentokoneen painorajoja, nimittäin sen kantaminen juna-asemallekin teki tiukkaa. Pakko sanoa, että vaikka opiskelu täällä on ollut hauskaa ja opettavaista, tulee loma ihan Koti-Suomessa kyllä tarpeeseen. Asuminen parinsadan oppilaan kanssa kymmenen kuukauden ajan on ollut täynnä upeita elämyksiä ja ihania ystäviä, mutta hetkeksi on kiva päästä kotiin, jossa kukaan ei soita ilta yhdeltätoista musiikkia, eikä aamupalalle mentäessä tarvitse miettiä, viitsiikö näyttäytyä muille pyjamassa. Vaikka sisäoppilaitoksessa joskus kaipaakin omaa rauhaa, olen äärimmäisen kiitollinen, että pääsen viettämään täällä vielä toisenkin vuoden!

28/04/2019

Kevään merkit


Täällä Tanskassa kevät on ehtinyt jo todella pitkälle kukkineen, öitököineen, sekä tietenkin jatkuvana koulustressinään. On aivan hullua, että ensi viikolla on jo toukokuu ja viimeinen kuukausi opiskelua ennen lomaa! Välillä tuntuu että aika kuluu niin nopeasti, ettei edes ajatuksia ehdi selvittää, saati sitten löytää aikaa kaikkiin kouluesseisiin. Tälläkin hetkellä mun pitäisi olla tekemässä esitelmää maailmanpolitiikkaan, mutta kuinkas siinä kävi?

02/02/2019

PÄIVÄREISSU AARHUSIIN

Muutama viikko sitten kävin päiväreissulla Tanskan toiseksi suurimmassa kaupingissa, Aarhusissa, ystäväni kanssa ja sateisesta säästä huolimatta kaupunki teki minuun suuren vaikutuksen. Voisin jopa sanoa, että ainakin yhden päivän perusteella pidän Aarhusista jopa enemmän kuin Kööpenhaminasta.

08/01/2019

Ensimmäinen lukukausi Tanskassa

Moikka,

Vuosi ehti tässä viikko sitten vaihtua, ja minuakin odottaa huomenna paluu koulun penkille. Istuessani Helsingin lentokentällä odottaen paluulentoani takaisin nykyiseen arkeeni, tulin muistelleeksi kuluneita viittä kuukautta, jotka vietin Tanskassa. Vaikea uskoa, että olen asunut Tanskassa jo lähes puoli vuotta, aika suorastaan juoksee vaikkakin uusiin rutiineihin on ollut jo enemmän kuin tarpeeksi aikaa tottua. Ennen lomaa koulupäivät tuntuivat matelevan hitaammin kuin koskaan, vaikkakin muuten Tanskassa olosta nautin, joten toivonkin loman tekeneen jonkinlaisia taikoja koulumotivaationi suhteen.

Vaikka koulutöitä on ollut luultavasti enemmän kuin koulua itseään, mahtuu näihin kuluneisiin kuukausiin aivan mahtavia muistoja, enkä missään vaiheessa ole katunut päätöstäni lähteä! Tässä ovatkin mun kohokohtani tältä syksyltä;


28/10/2018

Boarding school-elämää ulkomailla

Oon asunut viimeiset 77 päivää, tasan 11 viikkoa, sisäoppilaitoksessa (eng. boarding school) Tanskassa ja koska meillä Suomessa tällaisia kouluja ei juuri löydy, pyrin tähän postaukseen parhaani mukaan tiivistäämään boarding schoolissa asumisen salat.


19/08/2018

Hej fra Danmark!



It's been only a little more than a week since I arrived in Denmark yet it feels like I have been here forever. A lot has happened and before we talk about the details let me just tell you that everything has been amazing so far! 

I spent the first two days exploring Copenhagen with my family and I cannot wait to get back to the city! I fell in love with Tivoli all over again and Strøget made me desperate to get a summer job for the next year (thank you Gucci store for making me want to buy everything from there).